keskiviikko 6. tammikuuta 2016

2 kg kalkkuna ja muita saaliita

Roopelta ja Ilmolta on ollut aina visusti kielletty kiipeily keittiön pöytätasoille. Joskus henkilökunta erehtyy kuitenkin jättämään esille niin oivallisia saaliita, että pöydällä on pakko käydä pienellä metsästysretkellä. Aikaisemminhan meillä on muun muassa metsästetty kauraleipää ja samoin tomaateille kävi hassusti.

Pöydän alla vaaniva Ilmo









Välipäivinä henkilökunta keksi, että ostetaanpa nyt meillekin kalkkuna. Jotenkin ei tullut mieleen, että kissat saattaisivat kiinnostua pöydällä sulamassa olleesta kahden kilon kalkkunasta. Muutaman tunnin sulamisen jälkeen olohuoneesta alkoi kuulua kummallista rapinaa. Kun henkilökunta meni paikalle katsomaan, oli jäinen kalkkuna onnistuneesti siirtänyt itsensä pöydältä lattiatasolle ja molemmat kissat yrittivät kovasti saada lintua ulos muovipussistaan.

"Mitäs jännää pöydältä tällä kertaa löytyisi?"

Varsinkin Roope oli niin tohkeissaan tapahtuneesta, että kävi tämän jälkeen monta kertaa varmistamassa, ettei pöydälle ole ilmaantunut uutta kalkkunaa. Lisäksi Roope käveli edestakaisin pöydän edessä ja sanoi kimeällä äänellään "miu! miu!" valitellen sitä harmillista tapahtumaa, ettei saanut edes maistaa elämänsä suurinta saalista, koska lintu siirrettiin nopeasti piiloon jääkaappiin.

Kalkkunan paistoa vahdittiin koko perheen voimin tarkkaavaisesti, jottei linnusta tule vahingossa ylikypsää

Tänään lattialta löytyi taas uusi, jännittävä saalis.

"Hmm. Ilmo ei kyllä tiedä, mistä tuo hedelmä tuohon tipahti"
Pieni klementiini oli myöskin löytänyt tiensä olohuoneen lattialle ja vieri oivasti, kun sitä vähän tökki tassulla.

20 kommenttia:

  1. Onpas teillä ollut melkoinen saalis, siinä sitä olisi ollut syömistä ;) Ihmiset on kummallisen itsekkäitä, kun ne haluaa pitää noin ihanat saaliit itsellään. Oletteko muuten koskaan kokeilleet herneitä? Ne vasta on kivoja täppäiltäviä. Kuivat herneet olis parhaita, mutta meillä ei oo niitä enää. Tuoreet käy kans, mutta pakasteherneet lössääntyy aika pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olla kokeiltu vielä herneitä! Pitää vihjaista henilökunnalle, että toisivat meille muutaman kivan täppäiltävän.

      Poista
  2. No jo on ollut kunnollinen saalis. Harmi vaan kun, ette saaneet sitä syödä. Ihmiset on niin...
    Kivan oranssi pallo. :)
    -Pena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ainoastaan ihan pieni maistiainen saatiin sen jälkeen, kun lintu oli jo pilattu uunissa. :(

      Poista
  3. Ruokvarkaissa joo joo tää kuulosta tutulta nimittäin Ruffe varasta ruuat alta aika yksikön jos jotain vahingossakin jättää pöydälle. Sen takia meillä on aina kaikki ruuat piilossa kaapissa. :D Joskus juhannuksena äiti oli keittänyt ribsejä kokiksessa ja laittanut ne terdelle jäähtymään.. Ei siinä aikaakaan kun joku Ruffepoika oli kiivennyt hakemaan sieltä yhden ribsin itselleen.. Sama kävi myös viime kesänä mutta silloin ribsit oli jo rillattu kauhean mausteisessa soosissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Nam, ribsit ois varmaan herkkua meidänkin mielestä!

      Poista
  4. Huh, mikä saalis teillä! :) Harmi vain, ettei sitä saanutkaan sitten availla kääreestä. Onneksi sentään seuraavalla saaliilla sai vähän leikkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli vähän liian hyvin kyllä kääritty. Oltais tarvittu enemmän aikaa sen purkamiseen.

      Poista
  5. Ohhoh, nyt on poitsut saaneet hyvän saaliin! :D Ihana hetelmälelu, sitä on vähän jännempi pyöritellä kun ei pyörikään ihan samalla tavalla kuin peruspallo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli kyllä hauska. Tuollaisena pienenä pallona juuri kiva.

      Poista
  6. Kalkkunahan on lintu, se on varmaan itse lentänyt lattialle! Aina viattomia kissoja syytellään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, todennäköisesti juurikin näin. Satuttiin vaan paikalle ja yritettiin estää kalkkunan karkaaminen!

      Poista
  7. Saitte kunnon saaliin, ja heti henkilökunta nappas sen omiin kätköihinsä! Miten epistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä. Laittoivat vielä jääkaappiin ja sitä ei edes saa tassulla avattua. Mokomat.

      Poista
  8. Kyllä taas Roopea riistetään, ei saa edes kalkkunaa syödä, vaikka oma-aloitteisesti ovat lisäruokaa hankkineet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin! Jotain, kun saa kerrankin metsästettyä, niin heti viedään saalis parempaan talteen.

      Poista
  9. Voi Roope-parkaa, vähemmästäkin harmittaisi! :D

    VastaaPoista
  10. No oho! Aika mahtavat saalistajat. :D Teillä taitaa ruoka kiinnostaa. Meillä ei kumpikaan koske ihmisten ruokiin. Siis jos lihoja ei lasketa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkilökunta jättää vähän liian usein pöydälle kaikkea jännittävää, jota voi sitten päivän aikana metsästää lattialle tai käydä hieman maistelemassa henkilökunnan ollessa poissa.

      Poista