perjantai 25. syyskuuta 2015

Kauraleipää ja muovipusseja

Roope-kisu on osoittanut viime päivinä kasvaavaa kiinnostusta ihmisten ruokia kohtaan. Muutama viikko sitten ihmisen leivältä vietiin paistettu kananmuna, jota hurja saalistaja kannisteli muristen ympäri keittiötä. Samoin kananmunan alla oleva leipä ja avoin voirasia ovat herättäneet Roopessa suurta halua vähän maistella.

Toinen, vähemmän ravitseva intohimon kohde Roopelle on ollut muovipussit, erityisesti niiden pureskelu. Jos jostakin sattuu repsottamaan muovipussi, on Roope-kisu innolla repimässä pussiin reikiä ja pahimmillaan syömässä pussia. Henkilökunta on koittanut piilottaa kaikki pussit ja syöttää isompia ruoka-annoksia siinä pelossa, että kissaparalla onkin vain nälkä ja muovipussit ovat talossa heti raksujen ja lihan jälkeen maistuvinta ruokaa.

Tänään kävi kuitenkin moka, kun henkilökunta unohti keittiönpöydälle pussillisen Sinuhe-kauraleseleipää. Kotiin tullessa ensimmäinen havainto oli eteisen lattialla yksinään makoileva tyhjä pussi, kun vielä aamulla pussissa oli ollut lähes kokonainen reikäleivänpuolikas.



Henkilökunnan ensimmäinen ajatus oli, että minkäköhänlainen ripuli kokonaisen leivän syömisestä tulee ja toinen, että nyt niiden ruoka-annokset ovat kyllä tosissaan olleet liian pieniä.

No, sattui kuitenkin niin onnellisesti, että leipä löytyi lopulta keittiön lattialta, joskin hieman raadeltuna. Ei ollut maistunutkaan Sinuhen kauraleipä kissoille.



Henkilökunta kokosi lattialle jätetyn leipäpalapelin nähdäkseen, kuinka monta palaa oli kadonnut parempiin suihin. Leivästä oli syöty ennen kissojen väliintuloa suunnilleen kuvassa näkyvän palan verran, joten kovin suuri osuus kissoille ei ollut maistunut. Henkilökunta ei kuitenkaan muista haukanneensa leivästä suoraan palasia, joten luultavasti röpelöinen reuna on kisujen aikaansaamaa.




Jatkossa leivät pysyvät visusti piilossa ja Roopelle täytynee jättää päivän ajaksi jotain muuta viihdykettä - vaikka sitten saalistettavia raksuja raksupalloon.

"Ensi kerralla voisit jättää pöydälle pussillisen kanankauloja"


12 kommenttia:

  1. Hienoa Roope! Minä nuolen aina emännän lautaselta kaikki leivänmurut. Ne on minusta hyviä! Onneksi en ole allerginen viljoille. Teetkö sinä niin? - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leivänmurut on tosi hyviå! Muutenkin tykkään maistella jämiä lautasilta, vaikka henkilökunta ei oikein tykkää tästä tavasta. Ne onkin vähän nipoja. T: Roope

      Poista
  2. Ois kyl ihan kohteliasta jättää jotain kissalle sopivaa sapuskaa pöydälle eikä mitään kuivaa leipää!
    -Pena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kuiva leipä maistui lopulta aika kuivalle. Ei ollut ollenkaan hyvää. Vaikea ymmärtää, miksi ihmiset popsii sitä niin suurissa määrin.

      Poista
  3. Ens kerralla leivät (tai muu ryövätty ruoka) pitää vaan piilottaa vähän paremmin, ettei ihmiset heti hoksaa niitä! Kyllä ne vielä joskus unohtaa piilottaa jotain kivaa maisteltavaa.. ;) -Mimmi ja Alfred

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo! Vois viedä vaikka henkilökunnan sängyn alle. Sieltä ne ei taatusti löytäis, hihii.

      Poista
  4. Voi Roope, ei niitä ihmisten ruokia kannata syödä tai pusseja mutustaa! :D Kannattaa mieluummin harjoitella laatikoiden ja kansien avaamista, niin pääset kuivaherkkuapajille. ;D Eiku!

    Meillä Haiku repii pusseja ja ne pitääkin pitää visusti piilossa. Onneksi sentään leipä ei ole päässyt herkullisuuslistalle (vaikke nekin on piilossa pussien myötä). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurjat ihmiset ovat piilottaneet kaikki herkut sellaseen käsittämättömään hankalaan keittiön integroituun lipastoon. Lipasto on raskas, siinä ei ole kahvaa, eikä edes pientä väliä jonne saisi ujutettua tassun. Ollaan jo monta kuukautta pähkäilty, miten sen saisi auki ja mietitään tätä edelleen. Terveisiä Haikulle, pussien repiminen on kivaa! -Roope

      Poista
  5. Ohoh, kävipä leivälle ohraisesti! =) Onneksi ei oltu vedetty kitusiin ihan koko herkkua. Olisi saattanut vähän masua nipistellä. Meilläkin Juju tykkäisi välillä jäystää muovipusseja, joten täytyy aina piilotella ne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D hyvin sanottu ja mukava kuulla, ettei Roope ole ainut muovipusseja jäystävä kissa. Mikäköhän ihme niissä maistuu niin hyvältä...

      Poista
  6. Roope-rukka! että pitää pikkukisun nälkäänsä vääntää jopa kuivaa kaurakänttyä ja ihan ruokaa varastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole elämä helppoa ihmisten aliarvioidessa raavaan uroksen energiakulutuksen. Hiiriäkään ei nurkista löydy, niin pitää sitten keksiä kaikkea muuta.

      Poista