sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kissan aknen hoito

Kissablogit osoittautuivat taas hyödyllisiksi, kun Roopen leuasta eräänä aamuna löytyi musta läiskä, josta karvat olivat jo hieman harventuneet. Henkilökunta tiesi heti luettuaan aiemmin aiheesta Kissankujeita -blogista, että kyseessä on feline acne: yleinen ja ikävä, mutta onneksi suhteellisen harmiton vaiva.

Ensimmäiset viisi päivää aknen huomaamisen jälkeen menivät tietämyksestä huolimatta niin, että vaivan toivottiin kovasti paranevan itsekseen. Henkilökuntaa ei oikein houkutellut rääppiä leukaa, jottei vahingossa pahentaisi tilannetta. Lauantaina leuka näytti jo kuitenkin sen verran huonommalta, että aknelle oli selvästi tehtävä jotain. 

Tältä leuka näytti eilen. Roope ei olisi millään halunnut ymmärrettävistä syistä henkilökunnan julkaisevan kuvaa kissan aknesta ja pyristeli kovasti vastaan, kun kameralla tähdättiin leukaa kohden



Hoitovälineksi hankittiin lasten pehmeä hammasharja, Septidiniä, Echinaforcea, vanulappuja ja Möller Omegaa. Hammasharjaan laitettiin vähän Septidiniä, ja sitten vaan harjaamaan purua pois.

Aseet valmiina, taistelu alkakoon!


Ensimmäinen yritys oli ihan onneton. Roope ei oikein hoksannut, miksi hammasharjalla harjataan yhtäkkiä leukaa eikä suuta, ja yritti välillä syödä harjaa. Puru oli melko tiukassa, kissa pyristeli vastaan ja henkilökuntaa ällötti rapsutella leukaa, kun musta aines ei tuntunut millään irtoavan mihinkään. 

Yön yli nukkumisen jälkeen koitti aamulla uusi yritys. Tällä kertaa Roopea ei otettu tiukkaan otteeseen, vaan kissa oli ensin rapsuteltavana sylissä ja sen jälkeen ihan hellästi käännettiin päätä niin, että hammasharja ulottui suupieleen. Henkilökunnan yllätykseksi musta puru alkoi irrota pieninä paloina - ehkä edellisen illan desinfiointi jotenkin vaikutti tähän. Toinen yllätys oli se, että Roope kehräsi kovaa ja puski henkilökuntaa ja oli kaikin tavoin mielissään, kun leukaa harjattiin. Tämän jälkeen hoito onkin sujunut mukavammin ja mustaa töhnää on nyt irroiteltu pienissä osissa niin, että kissa saa välillä taukoja. Lopuksi alueelle on laitettu Echinaforcea. 

Kissoilla on ollut käytössä teräsruokakuppeja, joiden ei pitäisi aiheuttaa aknea (toisin kuin muovikupit saattavat aiheuttaa). Vaihdoimme silti Roopelle teräskupin keraamiseen matalaan lautaseen, koska voi olla, että nuo leukakarvat sotkeutuvat helpommin, kun ruokaa kurottelee kupin pohjalta. 

Toinen, toivottavasti tärkeä muutos on ollut Omega 3:sten lisääminen ruokavalioon. Kissojen ruokavaliotahan on nyt muutettu raakaruokapainotteisemmaksi, joka on sujunut muuten ihan ongelmitta, paitsi nestemäisten lisäravinteiden osalta (kanamunan keltuainen, lohiöljy). Sinkki ja kalsium menevät nyt tosi hyvin suoraan suuhun syötettynä, jos antaa heti perään jotain herkkua, jotta kissat pureskellessa eivät maista mautonta tablettia. Keltuainen ja lohiöljy taas ovat aiheuttaneet sitä, että kissat syövät vain osan ruuasta tai eivät koske ollenkaan, jolloin henkilökunta on usen jättänyt varsinkin tuon lohiöljyn antamatta kokonaan, mikä voi olla osasyynä Roopen yhtäkkiä puhjenneeseen akneen. Nyt ryhdistäydymme kokeilemalla Mölleriä, jos sillä saataisi helpommin syötettyä tärkeät rasvahapot ja päästään kokonaan eroon akneongelmista. Toivotaan näin! Jos akne ei viikossa tästä yhtään helpotu, niin sitten lienee parasta mennä eläinlääkäriin. 

Loppuun vielä kuva reippaasta Roope-kisusta, joka halusi poseerata kameralle aknepuoli käännettynä seinään päin


12 kommenttia:

  1. Oho, sielläpä on leuka alkanut ihan kunnolla kukkimaan! Toivottavasti akne häviää itsehoidolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Ainakin ensimmäisen päivän jälkeen näyttää siltä, että hoito olisi vähän jo auttanut, mutta katsotaan nyt rauhassa.

      Poista
  2. No jopas on akne päässyt yllättämään. Toivottavasti ei tarvi lääkäriä avuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Lähinnä varmaan tarvii mennä lääkäriin, jos leuka tuosta jotenkin tulehtuu, että tarvisi antibiootteja tai muuta. Jospa se näillä putsailuilla kuitenkin paranisi,

      Poista
  3. Kaikenlaista sitä tuleekin. Kissablogeista oppii tosiaan huomaamattakin hurjasti, ja olen ollut niin kiitollinen nyt Nupun ongelmatilanteessa toisten bloggaajien tuesta.:) Kiva, että leuan harjaus ei harmittanut, ja Roopehan on supersuloinen aina - töhniä tai ei. Toivottavasti ne kuitenkin kaikkoavat pian! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan :) Joo, blogeista oppii hyvin vähän vaativimmista tilanteista, niin osaa sitten varautua kaikenlaiseen... Ja myös vertaistuki on tärkeää!

      Poista
  4. Toivottavasti akneleuka paranee pian!

    Itse putsailen aknea pumpulipuikoilla ja vauvojen vaippaihottumaan tarkoitetulla sinkkivoiteella (Weleda Calendula). Eläinlääkäristä annettiin joskus vinkiksi käyttää puhdistukseen klooriheksidiiniä sisältävää suuvettä (eläimille tarkoitettua).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä vinkkejä! Itsekin luin jostain tuosta klooriheksidiinistä, mutten sitten oikein osannut kysyä apteekista tuotetta, joka sisältää tuota ainetta. Pitääpä ensi kerralla kysäistä suuvettä, jos nämä nykyiset keinot eivät auta. Tuota sinkkivoidetta voisi myös tarvittaessa kokeilla.

      Poista
  5. Meillähän Haftan leuka kukkii aina hormonitason noustessa. Koko pentuajan Haftan leuka oli ihan kaamea, pahimmassa tapauksessa puolet Haftan leuasta oli karvattomana. Kun Inu oli meillä kylässä siitostarkoituksessa (maaliskuussa), Haftan leuka oli putsaamatta kolme päivää ja siinä ajassa mustapäitä oli ilmestynyt varsin järkyttävä määrä. Heti e-pillereiden annon alettua pentujen muuttaessa uusiin koteihin Haftan leuka on rauhoittunut, kun hormonien määrä on laskenut. Teillä tosin ei varmaan hormoneilla ole mitään tekemistä asian kanssa, kun Roope on kuitenkin jo leikattu... :)
    Meillä leukaa putsataan pumpulipuikolla, joka on kastettu laimennettuun Betadine-liuokseen. Välillä leukaan on noussut punainen näppy, mutta ne ovat laskeutuneet parissa päivässä. Itse sanoisin, että eläinlääkäriin tarvitsee mennä vasta jos finnejä muodostuu runsaasti, muuten ohjeena on vain leuan puhdistus. Kannattaa käydä lukaisemassa myös aknepostaus Nethel-Estelin blogista http://nethel-estel.blogspot.fi/2012/07/muistelussa-kissojen-akne.html :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, aikamoista :) no mutta hyvä, ettei täällä olla yksin näiden ongelmien kanssa. Näköjään nuo aknet voivat olla melkoisen sitkeää laatua, niin pitää nyt toivoa, että tuo häviäisi suhteellisen nopeasti.

      Poista
  6. Komistus-Roope ♥ Ikävän näköinen akne, onneksi puru lähti hyvin irti! Noralle tulee herkästi aknea, vaikka lautanen on keraaminen tai lasinen ja vaihdan lautasen päivittäin. Noralle auttoi hieman kun aloin huuhtomaan lautasta ruokailun jälkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuokin on hyvä huomioida, ja meillä onkin aina laitettu kupit pesuun ruokailun päätyttyä.

      Poista