sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Viisi syytä omistaa kaksi kissaa

Henkilökunnalle oli melko selvää heti kissanhankintapäätöksen jälkeen, että kotiin tulee kaksi kissaa. Kun somput otettiin vielä samasta pentueesta, auttoi kasvattaja valitsemaan yhteensopivat veljekset. Tässä muutamia hyviä puolia siinä, että Ilmo ja Roope asustavat saman katon alla: 

1. Kaksi kissaa aktivoivat toisiaan

Somalikissat ovat sen verran seurallisia otuksia, että keksisivät enemmän kollinkoukkuja, jos viettäisivät koko pitkän työpäivän yksin. Roope ja Ilmo purkavat paljon energiaa keskenään vaanimalla ja jahtaamalla toisiaan. Kissat myös painivat usein ja leikkivät välillä yhtä aikaa samalla lelulla.
"Kohde I näkyvissä.. valmistaudutaan hyökkäykseen"
2. Kissat pitävät huolta toisistaan

Erityisesti kisujen ensimmäisinä päivinä uudessa kodissa veljekset saivat turvaa toisistaan vieraassa ympäristössä. Roope ja Ilmo myös pesevät toisensa huolellisesti ja nukkuvat välillä vierekkäin. Kerran kävi niin, että Ilmo jäi vahingossa suljetun oven taakse vessaan. Roope alkoi heti pyöriä maukuen jaloissa, että "käykääs hei nyt päästämässä se parka ulos sieltä".

"Pistäs veli viis tähän tassuun!"
3. Sylikissoja on todennäköisemmin tarjolla

Roope ja Ilmo ovat välillä melko touhukkaita vipeltäjiä, eivätkä millään jaksaisi istua sylissä tai edes samalla sohvalla, kun olisi niin paljon muutakin kiinnostavaa tekemistä. Parhaimmillaan kuitenkin sattuu niin, että ensin Ilmo nukahtaa syliin ja sen jälkeen Ilmon kyllästyttyä Roope tulee vierelle sohvalle kiehnäämään.
Pieni hilleri-Ilmo nukahti syliin (ja kirjoittajalla on tyylikkäät pyjamahousut jalassa..)
Rapsuta-mua-jo -Roope tuli sohvalle nukkumaan
4. Kissojen eroavaisuudet täydentävät toisiaan

Ilmo on tosi motivoitunut naksutinkoulutettava ja oppii uusia temppuja nopeasti. Toisaalta Roope taas on uusissa tilanteissa rohkeampi ja yleensä paljon Ilmoa rauhallisempi. On hauska havainnoida, kuinka kissat reagoivat vähän eri tavalla eri tilanteisiin ja molemmilla on oma persoonansa. Jos toinen ei niin tykkäisikään jostakin, on mahdollista, että toinen kissa tykkää.

"No niin, nyt istun. Missä palkka?"
5. Kaksi kissaa hoitaa melkein siinä ajassa missä yhdenkin

Kahta kissaa voi helposti leikittää yhtäaikaa ja koulutuskin samaan aikaan onnistuu jo melko hyvin. Kaksi ruokakuppia pesee helposti siinä missä yhdenkin. Samoin kolme hiekkalaatikkoa käy läpi nopeasti, kun suurin osa tehdään kuitenkin yhteen laatikkoon. Yleisesti ottaen helposti käsiteltävän kissan hoitorutiinit voi tehdä melko lyhyessä ajassa, jolloin ei ole suurta eroa siinä, että leikkaako yhden vai kahden kissan kynnet. 

"Taivaalla lentää jokin värikäs trooppinen lintu.."

2 kommenttia:

  1. Aika velikultia kyllä! <3 Mä oon jo haaveilemassa kaveria Oivalle, mutta ihan heti ei pysty, kun opiskelijan talous ei anna tuosta noin vain periksi ostaa toista rotukissaa. Pitäis olla vähän taas töissä ensin, mutta viimeistään työelämään astumisen koittaessa Oippu saa pikkusiskon tai -veljen. Hyvin me on onneksi pärjätty kaksinkin tähän asti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, ja tuossa on kyllä se hyvä puoli, että saa sitten itsekin nauttia kaksinkertaisen ajan pentuajasta, jos tulee taas uusi pienokainen taloon :)

      Poista