Kanaa ja hiirulaisia

Ilmo tahtoo ruokaa

Ilmon ja Roopen henkilökohtainen kokki on koittanut vaivihkaa hivuttaa herrojen lautasille muutakin, kun pelkkää pussiruokaa. Epäonnistuneiden lohi-, broileri- ja possunsydänkokeilujen jälkeen kanankaula yllättäen maistuikin, tosin ainoastaan Roopelle. Ilmo peitteli epäilyttävät lihansa huolella ja kieltäytyi syömästä, kunnes hyvin koulutettu tarjoilija toi tilalle uuden annoksen Miamoria. 

Koska kanankauloissa oli kuitenkin lupaava alku, keksi ovela kokki ujuttaa niitä seuraavana päivänä märkäruuan kokoisissa paloissa märkäruokakastikkeen sekaan. Nyt maistui Ilmollekin, vaikka osa paloista pitikin tiputtaa lattialle, kun ihan loputtomiin ei vaan jaksa pureskella. No, Roope söi sitten nekin palat. 

Aamupala. Nam nam.

Tänään kissoilla oli edessään uusi ruokahaaste, kun henkilökunnan kissanomistajakaverit toivat pojille iltapalaksi oikean hiiren (toim. huom. kyseessä siis eläinkaupoissa ruuaksi myytävä pakastehiiri). Ilmo kävikin uteliaasti läpsimässä ja nuuhkaisemassa kupissaan kellottavaa hiirulaista, muttei tuntunut millään ymmärtävän, että jyrsijää voisi jotenkin syödäkin. Hiiret ovat kissanomistajakavereiden Urho-kissan suurinta herkkua, ja maalla syntynyt Urho olikin heti hiiren nähtyään ymmärtänyt, miten hiiri syödään. Kaupungissa syntynyt rotukissa tyytyi kuitenkin vain koskettamaan hiirulaista tassullaan ja ravisti sen jälkeen tassustaan pois omituisen, niljakkaan tunteen. 

Lopulta kokki päätti suorittaa hiirelle saman toimenpiteen, mitä kanankauloille. Hiirtäkin tuli siis maisteltua, mutta suurin osa syödystä ruuasta taisi olla taas maagista Miamor-kastiketta.

Kohta on maha täynnä