Harjaus ei ole koskaan ollut meille mikään mieluisin kissanhoitotoimenpide. Jos meiltä kissoilta joskus kysyttäisi, niin hyvän harjauksen lähtökohdat ovat:
Sopiva kissa-spa -tunnelma, eli hämärä valaistus, lämpölamppu, sekä rentouttavaa kehräystä ympärillä
Sopiva aika vuorokaudesta, eli silloin kun muutenkin kaipaa hellyyttä ja rapsutusta
Herkkuja harjauksen ohessa
Usein harjaus on sen sijaan tapahtunut näin: Roopella ja Ilmolla on juuri jokin kiva leikki kesken, vaikkapa se, jossa ensin vaanitaan ja sitten painitaan. Henkilökunta tulee kesken leikin ja nappaa Roopen, "nyt tuli inspiraatio harjata kissa". Eihän siihen pysty mitenkään keskittymään, kun oli juuri mielessä, minkä esteen taakse juoksisi vaanimaan seuraavaksi, jotta pääsisi yllättämään Ilmon.
Roope: "Harja pois ja ruokaa tai leikkiä tilalle"
Sen jälkeen harjataan, milloin milläkin harjalla ja osa niistä on ihan kamalia. Yksi tuntuu siltä, että turkkia raastetaan juurineen irti ja toinen taas siltä, että lääpitään harvaoksaisella kepakolla.
"Kamalasti piikkejä tässä yhdessä.. Ihan selkäkarvat pörhistyy"
Onneksi henkilökunta myöntää, ettei meidän harjaushetket ole aina niitä rentouttavampia ja on pohtinut, miten asiaa saataisi parannettua. Kissaspan puutteessa aloitimme arvostelemalla meidän nykyiset harjat, jonka myös kuvasimme videolle. Henkilökunta koitti mahdollisimman kevyesti pitää kissoja kiinni ja harjata. Samalla mitattiin aika, kuinka kauan kissat jaksoivat olla harjattavana ja sen perusteella pääteltiin, mikä harjoista oli kissoille mieluisin.
Lopputulos oli yhtenevä myös muiden harjauskertojen havaintojen kanssa. Roope ihan tykkää tuosta ensimmäisestä saksalaisen verkkokaupan parin euron harjasta, kun taas Ilmon lemppari on Tangle Teezer -kopio. Viimeinen malli on taas niin hyödytön kapistus, että liekö henkilökunta ostanut vahingossa jonkun koiranharjan?
Kissablogia perustaessa henkilökunta mietiskeli, että mitenköhän sitä jaksaa sitoutua kirjoittamiseen, ettei blogi kuolisi ihan alkutekijöihinsä. Kirjoitettavaa on kuitenkin riittänyt ja oma kolo on löytynyt jo neljän vuoden ajan internetin syövereistä. Blogiarkistoa on myös rattoisaa selailla jälkikäteen ja samalla on kiinnostavaa kurkata, mitkä postauksista ovat saaneet eniten lukijoita ja mikä taas ei ole innostanut avaamaan kirjoitusta ollenkaan.
Siispä seuraavassa listattuna blogimme vähiten ja eniten luetut postaukset.
Kissabloggaajan arkea.. Roope: "Anna jo se herkku, pliis". Ilmo: "Taisin juuri kuulla linnunlaulua pihapuussa.."
Kaikista vähiten sivukatseluja blogin koko olemassaolon ajalta:
Blogihaasteet ovat kaksipiippuinen juttu. Välillä tosi kivaa vaihtelua omiin kirjoitusideoihin. Lukijana taas voi tuntua, että kun on lukenut yhden haasteen, on lukenut ne kaikki. Siispä "Jee, blogihaaste" otsikko ei kovin innosta klikkaamaan.
Tämä kirjoitus oli blogihistorian ensimmäinen haaste Kas Kissaa! -blogin pitäjältä (mitäköhän Oivalle ja Jalolle nykyisin kuuluukaan?) Kysymykset taisivat olla osoitettu henkilökunnalle, kun ainakin henkilökunta on henkilökuntana niihin vastannut.
Ehkä postaus näin jälkikäteen ajateltuna olisi pitänyt nimeltä "Paljastuksia henkilökunnasta". Olisikohan se kerännyt enemmän klikkejä? Tosin mitään jänniä paljastuksia ei edes selviä, joten huijausta olisi ollut sekin.
Henkilökunta muistaa olleensa innostunut, kun Ilmolle alkoi kasvaa pysyvä kulmahammas. Intoa lisäsi tapahtuneesta napattu kuva, kun rimpuilevan kissan suuhun ei ole aina niin helppoa kurkata. Maitohammasjutut taitavat kuulua siihen juttukategoriaan, josta kissan omistajana innostuu, mutta ketään muuta ei välttämättä kiinnosta...
Viikonlopun vekkari oli tietysti kukas muukaan kuin pikkuruinen Ilmo. Onneksi, onneksi, onneksi meillä on sittemmin päästy eroon kissaherätyksistä, koska lauantaiaamuina on ihana nukkua pitkään. Tosin vaihtokauppana menetetään se, että kehräävä kisu käpertyy viereen tuhisemaan illalla.
"Menetit myöskin hyvän bloggausaiheen. Ehkä pitäisi taas joku aamu herättää?"
Menneisyyden henkilökunta teki tässä postauksessa hyvän päätöksen, kun totesi, että kissat tulisi totuttaa koppaan mahdollisimman hyvin heti nuoresta iästä pitäen. Tässä postauksessa on myös meidän kaikkien aikojen ensimmäinen temppuvideo! Meininki on ihan sama kuin nykyisinkin: Ilmo tekee tempun ja Roope kehrää vieressä, kun saa herkkuja.
Pimeinä talvikuukausina hyvien valokuvien saaminen oli välillä työn ja tuskan takana. Keväällä ilahduttikin aina se ensimmäinen päivä, kun valoa on taas, kesä tulee, saa otettua kunnon kuvia ja kissat pääsevät parvekkeelle haistelemaan ulkoa tulevia tuoksuja. Vaikka lukijalle nämä parvekepostaukset eivät välttämättä ole niin kiinnostavia (varsinkin, jos saman voi todeta katsomalla ikkunasta ulos), niin toki kevätpostaus piti kirjoittaa myöskin vuonna 2016. Näköjään vuonna 2017 kin vielä kirjoittaa vastaava parvekepostaus, vaikka tuolloin olikin täkäläisen vuodenajan mukaan talvi, heh.
Ja niin, nykyisin täällä asuessa innostun lukijana vuodenaika/sääpostauksista, kun nämä Australian vuodenajat menevät niin nurinkurisesti, eikä lunta ole ollenkaan.
Kaikista eniten sivukatseluja blogin koko olemassaolon ajalta:
1. Kissan aknen hoito
Muidenkin kissat taitavat kärsiä aknesta, koska tämä postaus on ylivoimaisella klikkivyöryllä blogin luetuin. Kävin tekstiä noin vuosi sitten päivittämässäkin, kun huomasin, että näyttökertoja tulee vieläkin.
Roopella on vieläkin välillä ollut leuassa pieni määrä mustaa purua, muttei onneksi tuollaista isoa laikkua, kun postauksen aikoihin. Muutaman kerran olen tekstin kirjoittamisen jälkeen joutunut rapsuttelemaan leukaa Betadineen kastetulla hammasharjalla ja vaiva on parantunut pikaisesti.
"Kiitti vaan, nyt kaikki tuntee mut akne-Roopena :(. Voitaisko jatkossa kirjoittaa vaan siitä kuinka komea olen?"
Tällainenkin kokeilu tuli tehtyä, mutta nykyisin meillä kuljetetaan kissat kantokopassa. Roope ja Ilmo ovat tottuneet koppaan ja saavat myös ruokansa siellä, joten kopassa olo ei enää pelota. Turvavyövaljaissa oli se haaste, että karvaa irtosi autossa stressaavasta kissasta aika paljon, eikä muutenkaan tuntunut kahdelle kissalle oikein sopivalta ratkaisulta.
Ajattelinkin, että Aussimatkajutut saattaisivat olla listalla. Meille on myös tullut muutama sähköposti kissojen kuljettamisesta. Olihan se hullu päätös kaikkinensa, mutta kertaakaan en ole katunut sen jälkeen, kun kissat olivat turvallisesti perillä.
Ensinnäkin, isot kiitokset kaikille edellisen postauksen kommentoijille. Vertaistuki helpottaa hirmuisesti!
Oranssi ei ole onneksi enää vieraillut niin säännöllisesti kuin miltä alussa vaikutti. Kissa paralla on kovaäänisesti kilisevä kulkunen kaulassaan, niin pari kertaa onnistuimme sen ansioista häätämään kissan pois ennen kuin Ilmo huomasi tunkeilijaa.
Sen jälkeen takapihan aitaan ilmestyi muutama kiukkuinen graffiti:
"I wuz here"
Lorotus lähikuvassa ja kissan käpäläjäljet vasemmalla
Mutta sitten, kun jäljet hinkattiin irti kloriittilla, ei kissaa ole kumma kyllä näkynyt pihalla. Pari kertaa olemme kuulleet kaukaista kilinää ja toisella kerralla Oranssi tähyili kauempana toisen talon katolla, mutta ei lähestynyt enää meidän pihaa.
"Hoh, aina henkilökunta luulee, että kaikki on niiden ansioita. Eipä ne kuule edes tiiä mitä tapahtui sillä välin, kun olivat lomailemassa kissanhoidosta siellä töihin-jutussa..."
Huh, helpotus? Toivotaan! Ja jos tulee vielä, niin seuraavaksi hankintalistalla on automaattinen vedenruiskauttaja.
***
Asiasta iloisempaan. Viime viikolla innostuimme taas kuvaamaan videota. Tämänkertainen pätkä vaati vähän enemmän näyttelijäntaitoja ja roolisuorituksia hiottiinkin viitenä eri päivänä, ennen kuin ohjaaja hyväksyi lopputuotoksen. Toki kissojen kanssa kuvaussessiot ovat lyhyitä samaan tapaan kuin koulutushetket, jotta kiinnostus säilyy yllä.
Ilmo: "Tällainen ilme sitten seuraavassa kohtauksessa!" Roope: "Zzzzzzz"
Pääroolin nappasi tällä kertaa Ilmo, koska hyöri ja pyöri siihen malliin, että tarvittavat liikkeet tallentuivat nauhalle, kun vaan tarpeeksi monta kertaa yritti. Joka päivä toistuva pukeutumisjuttu ei kuitenkaan ollut Ilmon mieleen. Tulevaisuuden pätkiä varten onkin työsuojeluvaltuutetun kanssa sovittu, että jos valjaat pitää laittaa päälle sisätiloissa, niin Roope saa hoitaa sen homman.
Pohdiskelee henkilökunta maantasolle muutettuaan. Eipä tänne muuttaessa arvannut siitäkään huolimatta, että Penan ja Punkun tarina tuli muutama kuukausi sitten luettua, minkälainen riesa ulkona kulkevat vieraat kissat voisi olla. Ja että tännekin, neljän vilkasliikenteisen kadun ympäröimän korttelin pikkuruiselle pihamaalle, päästää joku kissansa vapaaksi, eikä välitä yhtään, missä mirri päivänsä viettää.
Ulkokissoja liikkuu ainakin kaksi. Tummanharmaa on ujompi ja sen olen nähnyt vain kerran istuvan takapihan aidalla kurkkimassa meidän talon tapahtumia. Hurja Oranssi on taas korttelin kuningas/kuningatar ja erittäin närkästynyt siitä, että Hänen Hovinsa Tiluksille on ilmestynyt kaksi pilallehemmoteltua kissanpulleroa. Muutaman viikon kyräilyn jälkeen alkoi takapihan suunnalta kuulua desibelirajat rikkovaa mouruamista:
Videota kuvatessa Ilmo lähestyi oranssia karvat pörröllään, mutta maltillisen rohkeana. Melkein heti videon kuvaamisen jälkeen oranssi tuli kuitenkin takaisin kiroilemaan lisää ja hyökkäsi ovea vasten, jolloin hätistin kissan pois. Ilmokin alkoi ottaa kierroksia ja Oranssin jo häivyttyä Ilmolle iski jälkikäteisjärkytys muokkamaisesta käytöksestä ja kissa murisi ja sähisi hurjana ruokapöydän alla ja myös lähestyvälle Roopelle, joka oli pysytellyt tilanteesta kauempana. Meni useita minuutteja, ennen kuin Ilmo rauhoittui.
Toivoin, että kohtaaminen olisi jäänyt yhteen kertaan. Hurja Oranssi ei kuitenkaan niin helpolla luovuttanut, vaan ilmestyi lasin taakse hyökkäysasemiin parin päivän päästä uudelleen. Tällöin satuin itse olemaan lähimpänä oven vieressä, joten menin ulos häätämään kissaa pois pihalta. Kissa hyppäsi aidalle, muttei muutoin pelännyt ihmistä, vaan jäi siihen vielä hetkeksi juttelemaan, että kerääs nyt noi kattis muualle ja muuttakaas pois mun reviiriltä.
Kului kaksi päivää ja eilen oranssi ilmestyi taas uudelleen. Tällä kertaa lasiovikin oli kiinni, mutta Ilmo oli ensimmäisenä lasin vieressä ja kiukustumisreaktio oli paljon nopeampi kuin ensimmäisellä vierailulla. Nyt mieskin oli paikalla ja reagoi myös aika nopeasti, avaten lasioven ja hätistäen Oranssin pois. Ilmossa oli kuitenkin ehtinyt herätä kaikki raivo mitä pienestä kissasta voi löytyä, eikä siinä kiukkupuuskassa parka edes tajunnut, että toinen kissa oli jo häädetty pois. Ilmo pörhisti kaikki karvansa, murisi ja sähisi ihan hurjana ja yritti sen jälkeen hyökätä Roopen kimppuun, kun ei enää muitakaan kissoja ollut lähipiirissä :( Roope luimisteli takaisin siihen malliin, että lopulta päädyttiin kaappaamaan Ilmo hetkeksi toiseen huoneeseen, jottei ihan poissa tolaltaan oleva kissa tekisi mitään harkitsematonta.
Sen jälkeen molempia kissoja leikitettiin, jotta kiukkuenergian saisi purettua johonkin ja traumatisoinut oranssin tapaaminen unohtuisi. Kun Ilmo päästettiin huoneesta n. 10 minuutin jälkeen, kuului vieläkin kurkusta pientä murinaa, mutta tässä vaiheessa Roope jo räpytteli silmiään, kellisteli selällään ja oli muutenkin niin, että "rauhoitu nyt veli jo, minä vaan tässä", niin Ilmokin sitten lopulta rentoutui ja pääsi raapimispuun parhaalle tähystyspaikalle Roopen tyytyessä paikkaan alatasolla.
Roope: "Ei se mokoma kissa tänne kuitenkaan pääse, siinäpähän vaahtoaa. Tai jos pääsiskin, niin eiköhän aurinkolänttejä riitä sillekin, kunhan ei erehdy mun kupista syömään"
Nämä tapaamiset Oranssin kanssa ovat edenneet nopeasti tosi huonoon suuntaan ja kysymys kuuluukin, että mitä asialle pitäisi tehdä. Ilmo ja Roope ovat molemmat leikattu ihan pentuina, joten sen osalta ei voida paljoa muuta tehdä. Joitain ideoita pääkopassa on liikkunut. Ollaan muun muassa mietitty:
Auttaisiko, jos pitäisi aina verhoja kiinni?
Voisiko aidalle laittaa jotain kissakarkotetta, esim joku haju? (takapihamme on pieni ja korkean aidan ympäröimä)
Pitäisikö koittaa tutkia Oranssin kaulapanta ja soittaa omistajalle?
Pitäisikö hankkia ulos Feliway-haihdutin? (heh, siellä on kyllä pistorasia, mutta en kyllä tiedä haihtuisiko ulkoilmaan feromoneja niin paljon, että oranssi rauhottuisi)
Tai auttaisiko sellainen meillä sisällä?
Ja sitten, jos noita tilanteita tulee vielä, niin
Pitäisikö ihmisten myös jatkossa häätää oranssi pois mahdollisimman nopeasti ja uhkaavasti, jotta kissa ehkä oppisi, ettei tänne kannata tulla?
Vai voisiko siitä olla jotain hyötyä, jos Ilmo saisi pidempään kommunikoida kissan kanssa lasin läpi? Kissat kyllä käyvät niin kovilla kierroksilla, että epäilen, ettei Ilmosta yhtäkkiä kuoriutuisi diplomaattia. Pahimmillaan poissa tilanteesta pysytellyt Roopekin liittyy oranssivihakerhoon ja siitä vasta hässäkkä voisikin syntyä?
Tänään aamulla oli onneksi leppoisat tunnelmat ja veljeskisut halailivat siinä kohdassa, missä Oranssi koitti edellisiltana hyökätä. Ei meidän välejä noin vaan rikota, senkin raukkamainen kiusaajakissa.
Australiasta asumismaana tuntuu monella olevan mielikuva, että kaikki liikkuva puree, pistää tai jollain muulla tavalla myrkyttää, eikä aivan suotta. Henkilökunta ei ole erityisen hyönteiskammoinen, mutta silti jättiläishämähäkkien ja torakoiden mahdollinen läsnäolo on aiheuttanut painajaisia.
Muistan, kuinka ihan ensimmäisinä viikkoina makuuhuoneesta alkoi yöllä kuulua "fläpfläpfläp" -ääntä. Oltiin varmoja, että huoneessa on vähintäänkin lentävä torakka, pieni lepakko tai jotain muuta yhtä kammottavaa, joten siirryttiin kokonaan huoneen ulkopuolelle nukkumaan, kun mitään ei löytynyt. Seuraavana aamuna aiheuttajaksi paljastui onneksi pikkuruinen yöperhonen.
Nyt kahden vuoden jälkeen hyönteisiin on tottunut paremmin, eikä äärimmäisen kammottavia otuksia ole omassa pihapiirissä ollut. Torakoita blogissa onkin jo esitelty aiemmin (torakka1, torakka2), joten seuraavassa listaa muista asumuksemme läheisyydessä kohdatuista eläinvieraistamme:
1. Parvekkeen äitihämähäkki
Edellisen asuntomme parvekkeelle pesiytyi muutama kuukausi sitten black house spider. Nuo talohämähäkit ovat lievästi myrkyllisiä, mutta yleisesti ottaen melko harmittomia otuksia, jotka pysyttelevät kiltisti yhdessä ja samassa nurkassa eivätkä juurikaan vipellä ympäriinsä. Koko on myös sietokyvyn rajalla - vähän isompi, kun Suomesta löytyvät hämähäkit, muttei mikään järkyttävän kokonen mollukka. Koska eläviä olentoja on ollut itselleni vähän vaikea tappaa, niin päätimme jättää talohämiksen rauhassa rakentelemaan seittiään.
Eräänä päivänä koittikin muutto, ja vuokranantajan listassa luki, että mahdolliset hyönteiset ja niiden rakennelmat pitää tuhota osana loppusiivousta. Kauhukseni huomasin, että hämähäkki olikin ollut naaraspuoleinen ja suihkauttaessani myrkkyä katonrajaan seitistä lähti vipeltämään kymmenittäin minihämähäkkejä. Juoksin sisään ja jouduin vetämään pitkään henkeä, ennen kuin uskalsin lähestyä seittiä myrkkypullon kanssa seittiä uudelleen.
RIP talohämähäkki :(
2. Pihalla asustava punaselkähämähäkki
Punaselkähämähäkki on toinen yleinen ihmisasutuksiin mieltynyt hyönteinen, ja sellainen asusti hetken täällä uuden talomme pihassa. Nämäkään hämikset eivät onneksi ole tarantellan kokoa. Punaselkäiset tapaukset ovat kuitenkin erittäin myrkyllisiä ja kissoille hengenvaarallisia, joten näiden kanssa on oltava varovainen.
Parvekkeen oven kulmassa ulkopuolella asustanut punaselkähämähäkki ja hänen toukkaherkkunsa
3. Kaappikoiperhoset Viime keväänä meidän ruokakaappiin muutti intianjauhokoisa -niminen perhoslajike, joka todennäköisesti heräsi henkiin kaapissa olleesta linssipussista. Ilmo ja Roope olivat tosi innoissaan uusista perhoslemmikeistä, henkilökunta taas ei niinkään. Perhosia pörräili pahimmillaan kymmeniä ja tilanteen rauhoittaminen vaati kaikkien kaapista löytyneiden elintarvikkeiden poisheiton sekä koko kaapiston myrkyttämisen. Sen jälkeen kaapit pidettiin tyhjillään muutaman viikon ajan ja vielä myrkytyksen jälkeenkin kävi pari kertaa niin, että tyhjää kaappia avatessa vastaan porhalti perhonen jos toinenkin. BRRRRR. Hemmetin sitkeitä otuksia.
Yksi kymmenistä jauhokoisista
4. Hepokatti
Seinässämme, onneksi talon ulkopuolella, hetken asustanut hepokatti oli koko listasta harmittomin otus, mutta hui, miten iso!
5. Sammakko
Tämä listan viimeinen ei tosin ole hyönteinen, eikä sentään löytynyt meiltä, vaan air bnb -asunnon vessanpöntöstä. Sen verran säikähdyttävä kokemus oli silmäparin tuijotus aamupöntölle mentäessä, että piti nyt sekin lisätä tähän listaan:
"Moi!"
Sama sammakko myöhemmin vapaudessa pussitusoperaation jälkeen
