Roopen eläinlääkärireissu

Suunnilleen vuosi sitten Roope sai ensimmäistä kertaa elämässään rentoutua ihan yksin kotona aurinkoläikässään sillä välin, kun Ilmon hampaita raaputettiin puhtaiksi eläinlääkärissä.

No, tänä vuonna kissanherkut jaettiinkin päinvastoin, koska Ilmon hampaat todettiin rokotuskäynnillä sen verran hyväkuntoisiksi, ettei hammashuoltoa tarvinnut varata tälle vuodelle. Toisin oli Roopen kanssa ja viime viikolla kissa joutuikin uusintakäynnille.

Ilmo: "Hehee, sano niille Kissanpistimön tädeille terveisiä!"

Roope: "Minuahan ei sitten pistellä millään piikeillä. Aion pyristellä vastaan kaikin voimin."

Roopen lisäksi myös henkilökuntaa jännitti kissan jättäminen yksin hammashoitoon. Roope on kerran muutama vuosi sitten suuttunut epävarmalle eläinlääkärille niin paljon, ettei nukuttamisesta tullut yhtään mitään eikä koko hammashuoltoa voitu suorittaa. Miten tänä vuonna meni? Annetaan Roopelle puheenvuoro.

Roope:

Aamulla ei ollut kissan mieli kovin iloinen. Oli hirmuinen nälkä ja ryntäsin niin innoissani koppaan odottamaan ruokaa, etten edes huomannut moneen sekuntiin ettei sitä olekaan tulossa! Ihmiset vain tyynesti kantoivat minut ruokailukopassani hurisevaan juttuun ja sitten mentiin. Olin niin tyrmistynyt, etten oikein osannut edes mitään sanoa. Vähän maukuilin sieltä takaluukusta, että voitaisko pysähtyä pienelle välipalalle. Ja Ilmoakaan eivät mokomat tajunneet ottaa mukaan.

Kun huomasin, että ollaan Kissanpistimössä, pörhistelin karvojani ja mau'uin mollivoittoisen sävelmän. Vastauksena minut kannettiin toiseen huoneeseen ja siellä pääsin vapaaksi. Hirmuisen mukava naisihminen silitteli ja leperteli siellä minulle niin kivasti, että höpsähdin täysin! "Juu aar saats a guut boi mai daarling" ja "vi vill häv lots of fun tugetö, Roup" se sanoi ja sydämeni suli ihan kokonaan. Eikä haitannut ollenkaan, vaikka eläinlääkärinainen kutsuikin minua toistuvasti Köydeksi (Rope). Pörhistelin häntääni, tutkin paikkoja ja mietiskelin, että henkilökuntakin voisi ottaa tuon kauniin naisen keksimän kutsumanimen käyttöön. Oikeastaan siinä vaiheessa unohdin koko henkilökunnan olemassaolon kokonaan, enkä hännänpäätänikään heilauttanut, kun lähtivät huoneesta.

Sitten jäin ihanan naisen kanssa kahdestaan, nukahdin hetkeksi ja kun heräsin, hampaat olivat hieman kipeät mutta muistot hyvät. Olin vielä melko uninen ja rentoutunut, kun minut siirrettiin koppaani ja en jaksanut yhtään maukua, kun henkilökunta vei minut hurisevalla jutulla takaisin kotiin.

Kotona odotti veljeni Ilmo, joka oli ollut koko päivän huolissaan, että minne katosin. Veli oli läheisyydenkaipuussaan nukkunut henkilökunnan sylissä. Kun kerroin kokemuksestani eläinlääkärinaisen kanssa, Ilmo ei ollut uskoa korviaan, vaan sähähteli vähättelevästi vastaan. Muka haisin niin Kissanpistimölle, ettei tarinani mukavasta naisesta voinut olla totta. Sitten me vähän pörhisteltiin ja painittiin, mutta loppuillasta oltiin taas kavereita.

Ilmo polo taisi olla Roopen katoamisesta enemmän hämillään kuin Roope, ja vietti päivänsä tiiviisti henkilökunnan läheisyydessä