maanantai 8. tammikuuta 2018

Pää alaspäin

Me ollaan yhdessä taas. Henkilökunta palasi kengurumaahan viime viikolla ja haki kissat hoidosta lauantaina. Nyt aikaerorasituksesta toipuneena jaksaa taasen kirjoitella kuulumisia.

Kotona taas!


Hoidossa oli sujunut ihan hyvin ottaen huomioon, että noin pitkäksi aikaa ei olla kissoja aikaisemmin jätetty tuonne kyseiseen kissahoitolaan. Jonkin verran Ilmo tuntui hoikistuneen loman aikana. Voi olla, että velipoika on käynyt napostelemassa pikkuveljenkin ruokia. Olisi pitänyt punnita kissat ennen lomaa, koska on hankala silmämääräisesti sanoa, että onko kissa oikeasti laihtunut vai eikö henkilökunta vaan muista, kuinka rimpula Ilmo olikaan? Ruoka on maistunut molemmille loman jälkeen hyvin, niin eiköhän ne mahdollisesti menetetyt grammat tule sieltä nopeasti takaisin.

Tänään kuvatessa Ilmo päätti itse, että sopiva poseeraus on esittää kuollutta

Vaikka talvinen loma Suomessa olikin tosi mukavaa vaihtelua arkeen, oli kotiin silti kiva palata. Automatkalla kissoja hakiessa kuului kopasta vain pientä maukumista, semmoista, että pitää tässä nyt muodon vuoksi vähän äännellä ja muistuttaa olemassa olostaan. Kun koppa laskettiin olohuoneen lattialle, alkoi sisältä kuulua kovaääninen PURRRRR, vaikkei ovi ollut vielä auki. Selvästi kisut tiesivät, että nyt ollaan taas tutussa paikassa.

"Jos tällä sais muutaman herkun?"


Tälle vuodelle on suunnitteilla yksi näyttelyttäminen ja yksi eläinlääkärikäynti. Näyttelykuukautta ei olla vielä päätetty ja lääkärissä pitäisi käydä hammaskiven takia. Viime vuosi oli siitä onnekas, että lääkärikäyntejä ei tarvinnut tehdä, ja siispä emme ole vielä päässeet tutustumaan paikalliseen eläinlääkäriin.
"Tässä tuolillakin onnistuu! Oonko nyt samoin päin kuin te siellä Suomessa?"

Saa nähdä, mitä kaikkea muuta jännittävää vuosi tuo tullessaan.
"Herkkuja?"



14 kommenttia:

  1. Oot söpö kun siinä kellistelet! - emäntä

    Oliko teillä kivaa täysihoitolassa? - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu oli ihan kivaa! Siellä oli ainakin toimintaa riittävästi, kun saatiin käydä välillä ulkoilemassa. Täällä ei siihen ole niin hyvää mahdollisuutta.

      T: Ilmo ja Roope

      Poista
  2. Ihanan huomaavaista Ilmolta kääntyä niin päin, ettei katsota toisiamme ihan vinksin vonksin! :-D Oli varmasti ihanaa päästä takaisin lämpimään... Olen itse lähdössä parin viikon päästä vähän lämmittelemään, enkä jaksaisi enää odottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tämä sää on Suomen talveen kyllä ihan miellyttävää vaihtelua :) Hyvää ja rentouttavaa lämmittelemislomaa!

      Poista
  3. No nyt näyttää tutulta! Ollaan ihmeteltykin, miksi olette olleet vähän hassusti viime aikoina 😀

    VastaaPoista
  4. Oliko hoitolassa kivaa vaikka veikka söikin ruuat vai söikö sittenköön. Coco yrittää aina syödä Rufuksen ruuat, mutta onneksi kuuntelee kun komentaa ettei saa. Muuten joutuisi koko ajan olla siirtämässä kuppeja piiloon :D Ps. Roope ja Ilmo ootte niiiiin söpöjä puspus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pusuja sinnekin! Rohmu-Roope hotkii melkein aina loput Ilmon annoksesta, jos kissoja ei vahdi tai ruoki kopassa.

      Poista
  5. Hih, me näytetään aina pojat teille massuamme. Hassua ajatella, että olette siellä meidän tassujen alla.
    Oikein hyvää kuluvaa vuotta ♥
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, paitsi että outoa on se, että ollaan kuitenkin oikeasti täällä oikeinpäin vaikka ollaankin ylösalaisin!

      Poista
    2. Ja kiitos samoin teille, hyvää kuluvaa vuotta!

      Poista
  6. Hurmurit, ehottomasti herkkuja! :D Tuossakin jo kovasti jännää vuoteen, mahtaakohan australialainen eläinlääkäri poiketa suomalaisesta?

    VastaaPoista