Roopen viimeiset päivät

Kyynelten läpi joudun kertomaan suru-uutiset. Roope-kissa siirtyi vehreimmille metsästysmaille 5.12.2023. 

Ikävä on riipaisevan kova ja tuntuu vaikealta käsittää, ettei kissaystävä ole enää täällä kanssamme. 

Roopen vei huonoon kuntoon kasvain maksan sappitiehyeessä. Koska kissalta löytyi myös toinen kasvain, ei leikkaushoitoa lähdetty yrittämään.

Kissat ovat taitavia piilottamaan oireita ja on vaikea sanoa, milloin sairaus tarkalleen ottaen alkoi näkyä. Näin jälkikäteen ajatellen olisi ollut merkkejä - kotona useammin ja pidempään pörräävät kärpäset (kun toinen kissoista ei jaksanut enää niitä metsästää) ja lisääntynyt apaattisuus. Havahduin kuitenkin kunnolla vasta viime sunnuntaina, kun ruokahalu lakkasi ja Roope piiloutui yläkerran sängyn alle pimeimpään nurkkaan. Myös oksentelua oli jonkin verran. 

Maanantaina yläkertaan linnoittautunut Roope jaksoi vielä tulla portaille kurkkimaan, kun alakerrasta kuului ruokakupin kolinaa. 

Eläinlääkärissä tehtiin verikokeet ja saimme lähetteen ultraan ja tarkempiin tutkimuksiin huonojen maksa-arvojen perusteella. Roopea koitettiin hoitaa pahoinvointia estävällä ja ruokahalua lisäävällä lääkkeellä, mutta näistä ei ollut merkittävää apua. Oksentaminen lakkasi, mutta kissa ei edelleenkään suostunut syömään juuri mitään. 

Tiistaiaamuna kissan iho oli muuttunut keltaiseksi. Roopelle aloitettiin nesteytys ja kipulääkitys. Viedessäni Roopea eläinlääkäriltä toiselle ultrausta varten hän oli vain varjo entisestään. Turkki pesemättä, mustuaiset suurentuneet rauhoittavista lääkkeistä, IV-letku tassussaan, kantokopin takaseinämää vasten kyyhöttämässä. Olimme kuitenkin kovasti siinä uskossa, että kissa toipuisi tästä kaikesta, kunnes saimme kuulla huonot uutiset, jotka näkyivät jo meidät vastaanottaneen eläinlääkärin kasvoilta. 

Järkytys ja suru oli suuri, kun pidin sylissä viimeistä kertaa eläinystävääni, johon minulla oli muodostunut niin syvä side näiden yhdeksän yhteisen vuoden aikana. Itkien silittelin vielä kissan kaikki lempikohdat läpi ja hautasin kasvot turkkiin. Minun elämäni kissa. Ilmon rakas velipoika. Sitten oli aika, Roope hengitti viimeisen henkäyksensä ja siirtyi Sateenkaarisillalle. 

2023 kuulumiset

 Heheii pitkästä aikaa! Me ei koskaan suunniteltu lopettavamme bloggaamista, mutta kaikki tylsät ihmisjutut ovat pitäneet henkilökunnan kiireisenä, eikä aikaa koneen ääressä istumiselle ole oikein ollut. Ajattelimme kuitenkin, että ainakin näin kerran vuodessa olisi kiva käydä kirjoittamassa vähintään jokin kuulumispostaus ja kurkistamassa, mitä muille kissoille ja heidän henkilökunnilleen kuuluu. 

Meille ei ole tapahtunut isompia muutoksia sitten viime kerran. Täällä samassa paikassa vietämme edelleen makoisia kissanpäiviä. Enimäkseen tähystämme puussa ympäristön tapahtumia ja hyppäämme alas, kun jotain kiinnostavaa tapahtuu. Roopen erikoisosaamisalue on edelleen ihmisruokien metsästäminen keittiönpöydältä, kun taas Ilmo on enemmän kartalla naapuruston linnuista, hyönteisistä ja tuulessa liikkuvista lehdistä. 

Oma puu paras puu, tämä kyseinen jo vuodesta 2016 alkaen

Jonkin verran olemme vanhentuneet tässä vuosien varrella, lähinnä siten, ettei enää ihan jokainen lelu jaksa kiinnostaa ja veljenkin kanssa olemme enimmäkseen vaan tosi hyviä ystäviä. Veljespainimatseja tulee paljon, paaaaaaljon vähemmän kuin ollessamme nuoria. 

Henkilökunnan kuulumisista sen verran, että tässä viime kuukausina naishenkilön mahaan on alkanut kasvaa uusi tyyny, mikä on erityisesti ollut Roopen mieleen. Nyt kun kumparelaskettelusta on kokemusta jo aikaisemman 9 kuukauden osalta, tulee kissa mielellään kummun päälle kehräämään varsinkin iltaisin. 

Ilmo taas haaveilee, että pääsisi takaisin omaan huoneeseensa nukkumaan. Meidän toinen makuuhuone oli Ilmon käytössä öisin ennen ensimmäisen vauvan syntymää ja on nyt melkein kolmen vuoden ajan ollut lapsen hallussa. Ilmo yrittää yhä välillä livahtaa iltaisin huoneeseen, mutta valitettavasti taapero itse ei ole ainakaan vielä innostunut öisestä kissavieraasta unikaverina, kun on koko elämänsä tottunut nukkumaan ilman kissoja unipupun vieressä. Kissa on siten joutunut viettämään yönsä olohuoneen sohvalla Roopen vieressä. Aamuisin Ilmo menee kuitenkin uudelleen koputtelemaan taaperon huoneen ovelle ja silloin vastaanotto onkin yleensä parempi. Joinain aamuna henkilökunta on herännyt siihen, että lapsen huoneessa on valot päällä ja iloinen jutustelu meneillään lapsen ja kissan välillä. 

Enimmäkseen meillä on perhe-elämä sujunut leppoisasti. Lapsen ollessa 1,5 - 2,5 -vuotta oli tosin vaihe, jolloin sai tarkemmin seurata jälkikasvunsa tekemisiä ja pitää huolta siitä, ettei hän tylsyyksissään vedä kissoja hännästä tai jahtaa takaa. Nyt taas yli 2,5-vuotiaana on taas helpompi vaihe meneillään, kun lapsen empatiakyky alkaa kehittyä ja hän ymmärtää paremmin mikä tuntuu kissoista hyvältä tai pahalta. Taapero osallistuu myös ihan mielellään kissojen hoitoon ja antaa ruokaa aamuisin, joten uuden henkilökunnan kouluttaminen on hyvällä mallilla. 

"Moi vaan kaikille" T. Ilmo

"Onko pöydältä tippunut lihanpala? Ai pitäisi katsoa kameraan? Ei nyt ehdi" - Roope

Loppuvuoden kuulumisia

Kääks ääks, taas on vierähtänyt pari kuukautta edellisestä tekstistä, mutta ei hätää - täällä me olemme vielä. 

Pitänee tiivistää viimeisen parin kuukauden kuulumiset: 

• Kävimme jokavuotisella Kissanpistimöreissulla. Kaikki oli muuten kunnossa, paitsi Ilmo-rukkaa odottaa hammashuolto. 
• Roope päätti, että nykyinen hiekkalaatikko ei enää sovellu Hänen Kuninkaallisille Tassuilleen ja kakkasi mielenosoituksellisesti laatikon viereen muutaman viikon ajan. Lopulta henkilökunta vaihtoi käytössä olleet puupelletit paperinappuloihin ja kissa suostui taas tähtäämään ulosteensa oikeaan lootaan. Hurraa!
• Roope ja Ilmo täyttivät 7 vuotta! Jostain syystä tuo ihminen haluiaisi kirjoittaa tähän, että ihmisiässä olisivat peruskoululaisia, mutta tuohan on ihan hölmö vertaus, kun kissojen elämänkoulua ollaan sentäs käyty vuosikaudet.
• Roope on alkanut nauttia mini-ihmisen silityksistä. Henkilökunnan pitää vaan silmä tarkkana vahtia, ettei taapero innostu liikaa ja käytä liian rajuja otteita. Ilmo ei oikein perusta pikkutyypin hellyydenosoituksista ja pitää mieluummin etäisyyttä, mutta syöttötuolista tippuva ruoka kelpaa kyllä.
• Ollaan pitkästä aikaa ulkoiltu kissojen kanssa, vaikka henkilökuntaa vähän kammottaakin uuden kirppuepidemian mahdollisuus. Molemmat kissat on käsitelty kirppuja vastaan, joten ei pitäisi olla vaaraa, mutta edelliskerta traumatisoi sen verran, että jokainen pieni hitunen turkissa saa sydämen kurkkuun. 

"Kirppuja? Missä??"

"Ei täällä mitään kirppuja oo"

Mini-ihmisen ja kissojen ensimmäiset yhteisleikit

Henkilökuntamme nuorin jäsen on nyt kunniakkaasti ohittanut vauvaiän ja alkanut omaksua hyvää tahtia kissojen hoitoon vaadittavia asioita. Toki myönnettäköön, että jonkin matkaa on vielä siihen, että Roopen ja Ilmon voi täysin huoletta jättää juniorin hoiviin. Kissojen ruokintaa ei voi vielä sisällyttää taaperon päiväohjelmaan, koska hän todennäköisesti haluaisi maistaa itsekin, miltä Ziwipeakin kana maistuu. Juomakuppikin on pitänyt piilottaa turvalliseen paikkaan, koska lapsi on varsinainen vesipeto ja koittaa sukeltaa pienimpäänkin kippoon nestettä. Silitys sujuu jo ihan kelvollisesti, kunhan vain vahtii, ettei hännästä oteta kiinni. Leikitys - no - sanotaanko näin, että into ja halukkuus olisi kova, mutta minityyppi päästelee leikkiessään niin kummia ääniä, että sekä Ilmon että Roopen mielestä on parempi tarkkailla hurmioissaan käkättävää vauvaa muutaman metrin etäisyydeltä.

Muutamia kelvollisia leikittämisyrityksiä on jo nähty. Tässä pari esimerkkiä videoituna. 

Lapsemme on onneksi eläinrakas ja tykkää hirmuisesti sekä kissoista ja koirista. Yksi hänen ensimmäisistä sanoistaan olikin luonnollisesti "kissa" (tosin lausuminen on vielä enemmän luokkaa kijjjjja). Hän on harjoitellut sanaa niin pontevasti, että kerran yöllisen heräämisen jälkeen pinnasängystä kuului kuiskaus "kissa.. kissa..." ennen nukahtamista. Vertailun vuoksi koiraa taapero ei osaa vielä sanoa, vaan koira on "ö, ö, ö, ö, ö", joka on mini-ihmisen mielestä se ääni, joka kadulla haukkuvista koirista kuuluu. 

Välillä myös hevoset ja koirat ovat "kissa", mistä Ilmo ja Roope ovat hieman loukkaantuneita. Esimerkiksi alla olevan kirjan eläin on vauvan mielestä ilmiselvä kissa. Taitaa olla pieni ihmismieli vielä yhtä erehtyväinen kuin Googlen tekoäly. 

"Kijjja"

Kissojen ja vauvan 8kk leikit

Mini-ihminen alkaa jo lähestyä taaperoikää. Liikkuminen kehittyy hurjaa vauhtia ja hän on myös alkanut kommentoida kaikkea näkemäänsä omalla kielellään. Vauvamme taitaa olla onneksi eläinrakas tyyppi. Kuvakirjoja katsellessa kissan kuva saa aikaiseksi iloisen kikatuksen. Samoin vaipanvaihto sujuu paremmin, jos samalla voi kujerrella kissanhiekkasäkin kissalle. 

Roope ja Ilmo pitävät tällä hetkellä vauvaan koronavirusaikaan soveltuvaa 1,5 metrin minimietäisyyttä. Tosin poikkeuksena nälän yllättäessä molemmat käyvät myös puskemassa mini-ihmistä ihan varuiksi, jos se olisi jo oppinut ottamaan kanapalat esille jääkaapista. Ilmo haluaisi myös kovasti nukkua vauvahuoneessa päiväunet, mutta on toistaiseksi saanut tyytyä päivystysvuoroon oven ulkopuolella. Vauvaa taas kiinnostaisi kovasti leikkiä kissojen kanssa, mutta kovaääninen naurunremakka ja hoippuva eteneminen saa kissat pysymään kaukana - ja hyvä niin. Eipähän tarvi toimia itse erotuomarina, kun pieni nyrkki saattaa välillä tarrata liian lujaa kiinni asioihin. Yllättävän samankaltaiset asiat kissoja ja mini-ihmistä kuitenkin kiinnostavat, joten eiköhän noista vielä leikkikaverit toisilleen saada.