keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Voiko kolmas kissa rikkoa kahden välit?

Pohdiskelee henkilökunta maantasolle muutettuaan. Eipä tänne muuttaessa arvannut siitäkään huolimatta, että Penan ja Punkun tarina tuli muutama kuukausi sitten luettua, minkälainen riesa ulkona kulkevat vieraat kissat voisi olla. Ja että tännekin, neljän vilkasliikenteisen kadun ympäröimän korttelin pikkuruiselle pihamaalle, päästää joku kissansa vapaaksi, eikä välitä yhtään, missä mirri päivänsä viettää.

Ulkokissoja liikkuu ainakin kaksi. Tummanharmaa on ujompi ja sen olen nähnyt vain kerran istuvan takapihan aidalla kurkkimassa meidän talon tapahtumia. Hurja Oranssi on taas korttelin kuningas/kuningatar ja erittäin närkästynyt siitä, että Hänen Hovinsa Tiluksille on ilmestynyt kaksi pilallehemmoteltua kissanpulleroa. Muutaman viikon kyräilyn jälkeen alkoi takapihan suunnalta kuulua desibelirajat rikkovaa mouruamista:
 Videota kuvatessa Ilmo lähestyi oranssia karvat pörröllään, mutta maltillisen rohkeana. Melkein heti videon kuvaamisen jälkeen oranssi tuli kuitenkin takaisin kiroilemaan lisää ja hyökkäsi ovea vasten, jolloin hätistin kissan pois. Ilmokin alkoi ottaa kierroksia ja Oranssin jo häivyttyä Ilmolle iski jälkikäteisjärkytys muokkamaisesta käytöksestä ja kissa murisi ja sähisi hurjana ruokapöydän alla ja myös lähestyvälle Roopelle, joka oli pysytellyt tilanteesta kauempana. Meni useita minuutteja, ennen kuin Ilmo rauhoittui.

Toivoin, että kohtaaminen olisi jäänyt yhteen kertaan. Hurja Oranssi ei kuitenkaan niin helpolla luovuttanut, vaan ilmestyi lasin taakse hyökkäysasemiin parin päivän päästä uudelleen. Tällöin satuin itse olemaan lähimpänä oven vieressä, joten menin ulos häätämään kissaa pois pihalta. Kissa hyppäsi aidalle, muttei muutoin pelännyt ihmistä, vaan jäi siihen vielä hetkeksi juttelemaan, että kerääs nyt noi kattis muualle ja muuttakaas pois mun reviiriltä.

Kului kaksi päivää ja eilen oranssi ilmestyi taas uudelleen. Tällä kertaa lasiovikin oli kiinni, mutta Ilmo oli ensimmäisenä lasin vieressä ja kiukustumisreaktio oli paljon nopeampi kuin ensimmäisellä vierailulla. Nyt mieskin oli paikalla ja reagoi myös aika nopeasti, avaten lasioven ja hätistäen Oranssin pois. Ilmossa oli kuitenkin ehtinyt herätä kaikki raivo mitä pienestä kissasta voi löytyä, eikä siinä kiukkupuuskassa parka edes tajunnut, että toinen kissa oli jo häädetty pois. Ilmo pörhisti kaikki karvansa, murisi ja sähisi ihan hurjana ja yritti sen jälkeen hyökätä Roopen kimppuun, kun ei enää muitakaan kissoja ollut lähipiirissä :( Roope luimisteli takaisin siihen malliin, että lopulta päädyttiin kaappaamaan Ilmo hetkeksi toiseen huoneeseen, jottei ihan poissa tolaltaan oleva kissa tekisi mitään harkitsematonta.

Sen jälkeen molempia kissoja leikitettiin, jotta kiukkuenergian saisi purettua johonkin ja traumatisoinut oranssin tapaaminen unohtuisi. Kun Ilmo päästettiin huoneesta n. 10 minuutin jälkeen, kuului vieläkin kurkusta pientä murinaa, mutta tässä vaiheessa Roope jo räpytteli silmiään, kellisteli selällään ja oli muutenkin niin, että "rauhoitu nyt veli jo, minä vaan tässä", niin Ilmokin sitten lopulta rentoutui ja pääsi raapimispuun parhaalle tähystyspaikalle Roopen tyytyessä paikkaan alatasolla.

Roope: "Ei se mokoma kissa tänne kuitenkaan pääse, siinäpähän vaahtoaa. Tai jos pääsiskin, niin eiköhän aurinkolänttejä riitä sillekin, kunhan ei erehdy mun kupista syömään"


Nämä tapaamiset Oranssin kanssa ovat edenneet nopeasti tosi huonoon suuntaan ja kysymys kuuluukin, että mitä asialle pitäisi tehdä. Ilmo ja Roope ovat molemmat leikattu ihan pentuina, joten sen osalta ei voida paljoa muuta tehdä. Joitain ideoita pääkopassa on liikkunut. Ollaan muun muassa mietitty:
  • Auttaisiko, jos pitäisi aina verhoja kiinni?
  • Voisiko aidalle laittaa jotain kissakarkotetta, esim joku haju? (takapihamme on pieni ja korkean aidan ympäröimä)
  • Pitäisikö koittaa tutkia Oranssin kaulapanta ja soittaa omistajalle? 
  • Pitäisikö hankkia ulos Feliway-haihdutin? (heh, siellä on kyllä pistorasia, mutta en kyllä tiedä haihtuisiko ulkoilmaan feromoneja niin paljon, että oranssi rauhottuisi)
  • Tai auttaisiko sellainen meillä sisällä?
Ja sitten, jos noita tilanteita tulee vielä, niin
  • Pitäisikö ihmisten myös jatkossa häätää oranssi pois mahdollisimman nopeasti ja uhkaavasti, jotta kissa ehkä oppisi, ettei tänne kannata tulla? 
  • Vai voisiko siitä olla jotain hyötyä, jos Ilmo saisi pidempään kommunikoida kissan kanssa lasin läpi? Kissat kyllä käyvät niin kovilla kierroksilla, että epäilen, ettei Ilmosta yhtäkkiä kuoriutuisi diplomaattia. Pahimmillaan poissa tilanteesta pysytellyt Roopekin liittyy oranssivihakerhoon ja siitä vasta hässäkkä voisikin syntyä?
Tänään aamulla oli onneksi leppoisat tunnelmat ja veljeskisut halailivat siinä kohdassa, missä Oranssi koitti edellisiltana hyökätä. Ei meidän välejä noin vaan rikota, senkin raukkamainen kiusaajakissa.


17 kommenttia:

  1. Yksi hyvä ja toimiva konsti on liiketunnistimella toimiva vesisuihku. Ei pysy pois hajuilla eikä huutamalla, verhot edessä ei auta kun ääni ja hajut tulee kuitenkin läpi. Kurkkaa vaikka tonne, www.pestrol.com.au

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOOOOO vesisuihku ja liiketunnistin! Ehdottomasti kokeilun arvoinen!

      Poista
    2. Kiitos vinkistä ja myös linkistä! Pitääpä kyllä hankkia joku noista laitteista, jos ei muuten päästä kissasta eroon.

      Poista
  2. Iiks, videota ei kannattanut kattoo äänet päällä sekuntia pidempään! Olisi paras jos saisi yhteyden omistajaan. Feromoni ulkona ihan höpsö idea. Jokin karkoitin kyllä voisi olla asiaa. Ne kaupoista ostettavat on kalliita eikä karkoita mitään. Tässä kohtaa pitäis alkaa ideoimaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo ääni saa kyllä kissan ja ihmistenkin niskakarvat pystyyn :/ Joskus ostettiin makuuhuoneen oveen eteen ilmanpainetta suihkiva laite, joka ajoi kyllä hetken asiansa, mutta oli rempula ja hajosi muutamassa kuukaudessa. Mietityttää, että kestääköhän nuo ulkokarkottimetkaan kovin hyvin... Jotain pitää kumminkin kokeilla, jos ei mitään muuta ratkaisua löydy.

      Poista
  3. Oi ei! Tuo vesisuihku oli Jackson Galaxyllä jossain Kissakuiskaajassa ja toimi siellä. Jotain karkoitetta voi testata. Verhot taas ehkä riippuu siitä että mouruaako vieras niistä huolimatta ja meneekö Roope ja Ilmo mielellään verhon taakse. Meillä oli se mafioso entisessä kodissa. Siihen ei keksitty toimivaa häätöä ennenkuin joku naapurostossa vei sen löytöeläinkotiin ja sen jälkeen se ei takaisin tullut 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi teillä auttoi löytöeläinkoti! Ikävää kyllä, kun näitä terrorisoivia ulkokissoja tuntuu olevan monenkin riesana. Hyvä tietää, jos vesisuihku toimi ainakin Jackson Galaxyllä.

      Päätin toistaiseksi olla käyttämättä verhoja, kun varsinkin Ilmo tykkää tähystää tuosta ikkunasta ja menisi joka tapauksessa tähystämään verhon ja ikkunan väliin

      Poista
  4. Voi ei, maailman kauhein tilanne. Paras olisi jotenkin saada ne ulkokissat pysymään poissa, mutta jos Oranssi on samanlainen jästipää, kuin Rinsessa Räyhänhenki, niin tuskin on mitään, mikä sitä pelottaisi riittävästi. Ja luulenpa, että omistajan löytyminenkään tuskin auttaa, jos kissaa ei ole tähänkään asti halunnut pitää sisällä/ulkotarhassa, niin tokko on valmis muuttamaan tapojaan.
    Voimia tilanteeseen ja toivottavasti löytyy helppo ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan! Epäilen itsekin, ettei omistajalla ole paljon intoa rajoittaa kissan menemisiä, mutta hyvä olisi kuitenkin ilmoittaa, tietysti ystävälliseen sävyyn, että tietäisi kissansa tekemisistä. Olen koittanut tähyillä naapureiden pihoja jos näkisin Oranssin jossain makoilemassa, mutta vielä ei ole onnistunut. Kissan kaulapannan tutkiminen voi olla vähän haastavaa nyt, kun ollaan jo useamman kerran huutamalla häädetty parka pois.

      Poista
  5. Voi ei, sydämestä otti lukea ja videota en edes avannut. :( Kun oranssi noin terrorisoi, niin te tuskin olette ainoa kohde. Jos kisulla on panta, niin soitto omistajalle ja/tai vienti paikalliseen eläinsuojaan. Jos on vielä vilkas katukin, niin kissalle paras olisi tavalla tai toisella päästä sisälle suojiin. Ja käytöksestä päätellen tuskin on leikattu, vaikka toki leikatutkin osaa riitaa haastaa.

    Jos kisu pääsee teidän pihaan vain yhdestä kautta, niin kissalle harmiton karkote voisi olla ok. Mutta jos on useita reittejä, niin tehokkain lienisi pitää verhoja kiinni. Mutta sekään ei ole oikein, että te joutuisitte piiloutumaan maailmalta vain sen vuoksi, että jonkun toisen kissa leikkii ns. korttelin valtiasta. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Kissan leikkaaminen voisi kyllä olla hyvä idea ja sitä voisi ehdottaa tuolle omistajallekin, jos sellainen löytyisi. Muutamaan päivään ei ole ollut konflikteja, mutta nyt uusimpana juttuna valkoiseen aitaan on ilmestynyt oransseja rantuja, aivan kuin se kissa olisi muutamassa kohdassa käynyt pissimässä aitaa pitkin :S :S :S

      Poista
  6. Onpa ikävä juttu! :-( Toivottavasti tähän löytyisi jokin toimiva ratkaisu! Ja mielellään tosiaan se, että vapaina liikkuvien kissojen omistajat ymmärtäisivät ottaa lemmikkinsä sisälle, mutta toive taitaa olla valitettavasti vähän idealistinen...

    VastaaPoista
  7. Voi ei, mikä takaisku. :( Olin tulossa sanomaan kanssa tuosta Kissakuiskaajasta, mutta Pepsi ja Max ehtikin jo ensin. Sarjassa on käytetty vesi- ja ilmasuihkaisuja karkottamaan tunkeilijat.
    Meillähän näitä pyörii kans, ainakin kolme vakiovierasta tässä meidän pihan ympäristössä. :/ Kaksi liian tuttavallista uutta kissaa lähetin vastikään löytöeläintaloon.. Tilanne ei ole toistaiseksi kuitenkaan noin paha kuin teillä (kopkop) Ilmon ja Roopen suhteen. Tsemppiä ja toivottavasti joku apu löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kurjaa kuulla, että teilläkin on ollut vieraita kissoja häiritsemässä pihapiirissä :/ Joku aita tai vastaava ois tosi kätevä, jolla sais omat kissat pysymään pihalla ja muut kissat pihan ulkopuolella.

      Poista
  8. Kerran rakentelin kaverille vesiruiskun, kun hänellä oli myös irtokissa riesana. Ulos mopon akku mistä virtaa ja siihen auton pissapojan purkki moottoreineen (putsattu) parilla suuttimella, piuha sisään ja siihen nappula. Kun kissa tuli terassille mouruaan, napista painallus ja kissa sai vedet niskaan. Oppi nopeasti, ehkä tusina märkää vierailua ja ei enää näkynyt. Hintaa tuli 0€ kun vanhoista romuista kasasi. Tietysti tuollainen automaattinen on parempi niin se toimii 24/7.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, siinäpä kätevä insinööriratkaisu! Tuollainen napin painalluksellakin toimiva ois ihan hyvä, varsinkin, jos sais noin halvalla rakennettua.

      Poista