sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Tassujen käyttöä kesän temppujen parissa

Taas olemme temppuilleet, vaikkakin tosin vähän laiskemmin kuin alkuvuonna. Nyt ollaan jo vähän jäljessä uudenvuodenlupauksesta 12 temppua/vuosi, joten loppuvuodelle on tiedossa sitten enemmän hommia.

Heinäkuuksi piti keksiä jotain helppoa, joka soveltuisi myös mökillä opeteltavaksi. Päätettiin, että olisi hyvä treenata vaihteeksi tassutekemistä, joten opetin kissoille tassun antamisen siten, että tassu laitetaan nyrkin päälle. Aiemmin kissat ovat osanneet antaa tassua enemmän high fiven tyyppisesti, mutta tuokin taito tuntuu vähän ruostuneen pitkän tauon päälle.

Tassukissa Ilmo







Tassutekemistä jatkettiin myös elokuussa, jolloin opeteltiin koskemaan palloa tassulla. Aluksi molemmat kissat koskivat mieluummin palloon nenällään ja kesti jonkin aikaa, ennen kun Ilmo keksi huitaista palloa tassullaan.



Roope taas osoittautui varsin sitkeäksi nenäkissaksi. Tassun annossa Roope ei oikein halunnut nostaa tassua tarpeeksi korkealle, joten luovutin jossain vaiheessa tempun suhteen. Palloakin kissa suostui koskemaan vain nenällään. Roopen mielestä on turha nähdä liikaa vaivaa, kun herkkuja ropisee jo ihan muutenkin.



Kuvasin vielä toisena päivänä videon, jossa molemmat tekevät yhtä aikaa. Ilmo ei vielä oikein osaa yhdistää liikettä käskyyn, vaan tuntuu pitävän merkkinä sitä, että pallo lasketaan kissan eteen. Roope koskee tosi hienosti palloon kuonollaan ja temppua voisi edelleen kehittää myös siihen suuntaan, että vain liikkuvasta pallosta saa palkan.

Videolta huomasin myös sen, että etenkin Ilmo on epätavallisen passiivinen, mikä johtunee siitä, että Cosmat ovat loppu ja tässä tehdään ihan tavallisella kuivamuonalla. Ei ole yhtään niin hyvää kuin kuivattu kana! Pitää koittaa pian hankkia uusia herkkuja, koska syyskuun aikana olisi kiva opetella jotain haastavampaa.


Tässä vielä linkit edellisiin videoihin:


7 kommenttia:

  1. Vähänkö hienosti te osaatte, ootte kyllä ihan parhaita <3

    VastaaPoista
  2. Pojilla on kohta melkoinen ansioluettelo temppujen osaamisessa, kun haskaavat jo paljon ja lisää on tulossa. :)

    VastaaPoista
  3. Taitavat pojat, ihana miten persoonallisuuserot tulee niin hyvin esiin temppuillessakin. :D

    VastaaPoista