sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kissojen kevätharjaus

Jos henkilökunta on jossain kissanhoitoasiassa ollut hyvin laiska ja saamaton, niin kissojen harjaamisessa. Somalien turkki pysyykin takuttomana suhteellisen kevyellä turkinhoidolla. Toki erityisesti villahousuja ja häntää voisi harjata vähän useammin, jotta kissojen nielemä irtokarvan määrä vähenisi.

"Ai taasko tämä juttu?"


Tänään kissat saivatkin pienen kevätharjauksen muiden sunnuntaitoimien ohessa.

Harja lähestyy pahaa aavistamatonta Roopea
Roope ihan kohtalaisesti tykkääkin harjaamisesta ja välillä kehrää ja on paikoillaan ihan mielellään. Ilmoa taas ei voisi sukiminen vähempää kiinnostaa ja kissaa pitääkin pidellä paikoillaan harjauksen aikana. Veikkaan, että tuolla Zooplussan parin euron harjalla voi olla jotain tekemistä asian kanssa. Harjakset ovat melkoisen karkeat ja Ilmo on herkkänahkainen kissa. Ilmolla on myös hyvin muistissa, että Tassulinnan Pepsillä on oma TangleTeezer, joten sellaisen Ilmokin tilaisi itselleen vaikka samantien, jos saisi henkilökunnan luottokorttia lainaan.

Halpa tai ei, karvaa ainakin irtosi
No, koska henkilökunnan harjausyritys jäi taas vähän puutteelliseksi, täytyi kissojen sitten itse viimeistellä turkin kevätsiivous.

Roope: "Ilmo sun korvaan jäi vielä vaikkua.. pesen sen pois"






Roope: "Vähän vielä täältä kaulan alta.."




Ilmo: "Oma naamas on likainen"






Aina pesut eivät suju niin sopuisissa merkeissä:

Ilmo: "Nyt tarvitaan parempi ote kaulasta"



Ilmo: "Täällä on vielä likaa!"





Roope: "Kiitti, mulle riitti!"



Ilmo: "Höh, yritin vaan auttaa.."


12 kommenttia:

  1. Hyvä että olette saaneet harjausta! Minun emäntäni on laiskotellut jalkansa kanssa, eikä minua ole harjattu ainakaan kahteen päivään! - Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jopas. Pepsi, sun pitää käydä kiehnäämässä emännän jalkaa vasten ja maukua merkitsevästi harjaa kohden, niin jospa se siitä intoutuisi taas harjaamaan?
      - Roope

      Poista
  2. Mut harjaus on kivaa! Siinä vaan nauttii kun ihminen tekee työt.
    -Pena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harjaus on kurjaa, kun olisi kaikkea pientä puuhasteltavaa ja sitten pitää istua paikoillaan ja odotella kiltisti, kun raavitaan turkkia tuommoisella metallihärpäkkeellä.
      -Ilmo

      Poista
  3. Meidän birmaneiti rakastaa harjausta ja etenkin sellaista Zooplussan turkinhoitohanskaa! Kehrää ihan ekstaasissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heei, hyvä vinkki, meilläkin on nimittäin tuo turkinhoitohanska jossain. Ostettiin se, kun kissat olivat pieniä, eikä sillä silloin irronnut juuri mitään niin koettiin vähän hyödyttömäksi. Mutta nyt voisi olla enemmän käyttöä

      Poista
  4. Heh, kurjasti loppui pesutuokio, kun kaulaan iskettiin kiinni :D Meillä Mimmi rakastaa omaa karstaharjaansa ja karvaakin sillä lähtee joka kerta ihan kiitettävästi.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hellyyden ja kiusaamisen raja on kissoilla joskus melko häilyvä :)

      Poista
  5. Mäkin oon tosi laiska harjaamaan kissojen turkkeja kun ne ei ikinä takkuunnu, mutta irtokarvaa ois varmasti vähemmän jos jaksaisin :D Harjauksen aikana sitä nimittäin lähtee ja lähtee.. Ainakin kumisualla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jännästi sitä vaan aina irtoaa, vaikkei olis edes mikään karvanlähtöaika.

      Poista
  6. Meillä Nora r-a-k-a-s-t-a-a kun harjalla kyhnyttää päälakea. :D Karhea harja ei tunnu haittaavan. Muutenkin tyttö tykkää harjaamisesta, mutta päälaki on se the paikka. :) Rakukin tykkää harjaamisesta ja Haiku enemmänkin vain sietää.

    Perusteellista pesua Ilmolta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, Ilmo tykkää kans, jos sitä ihan sormilla silittää päälaelta. Ehkä tämä pitäis yhdistää harjaamiseen.

      Poista