sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Henkilökunnaton joulu

Henkilökunta sai tällä viikolla vähän joululomaa kissojen hoidosta, vaikkei ne kyllä sellaista olisikaan kaivanneet. Oli tosi lähellä, että Roope ja Ilmokin olisi pakattu mukaan ensimmäiselle junamatkalle, mutta sitten kävikin niin, että ihan naapurustosta löytyi sopiva henkilökunnan sijainen. Kissat saivat siten viettää joulupyhät stressittömästi kotioloissa.

Roope-kissan makoiluhetki
Henkilökunnan sijainen kävi vain 1-2 kertaa päivässä katsomassa kissoja, joten raksubaari ja märkäruuat päätettiin ottaa jälleen käyttöön. Ensimmäinen satsi raksuja naposteltiin ihan hetkessä ja jotta raksubaarissa olisi ollut jotain ideaa, piti sinne kaataa vielä toinen annos ennen lähtöä. Sen jälkeen sijainen avusti pitämään kissat raksuissa ja märkäruuassa joulupyhien ajan. Tapaninpäivänä henkilökunta palasi ja päätti palauttaa kissojen normaalin ruokailurytmin ottamalla illalla raksubaarin pois. No, kuinkas sitten kävikään. Aamulla tarjottu raaka liha ei enää kelvannutkaan kolmen päivän vapaan herkuttelun jälkeen.

"Mitä onkaan tuo kuolleen näköinen lautasellani? Haluaisin pienen kasan kuivamuonaa, kiitos"


Joulupukki oli muistanut kissoja siitä huolimatta, ettei aattoa vietetty samassa paikassa. Yksi lahjoista oli Ferplast Atlas 30-kokoa oleva kantokoppa, joka tulee mahdollisesti toimimaan myös Ilmon ruokailupaikkana.

Uutta kantokoppaa tutkimassa




Toinen kiva lahja oli pieni muovinen lelu, jollaista meillä ei ole aiemmin ollut.


Ilmo tykkäsi hurjasti tästä lelusta ja jahtasi sitä monta tuntia. Lelu liukuu kivasti pienellä tönäisyllä lattialla ja siitä saa myös hampailla ja tassuilla hyvän otteen. Pari kertaa lelu ehtikin jo hävitä ja nytkin se kaiveltiin kuvauksia varten sohvan alta. Jos innostus säilyy yhtään pidempään, pitänee etsiä lelulle samanlainen kaveri.


20 kommenttia:

  1. Kiva kun kisuille löytyi hoitaja, ja selvisivät joulun ehjinä kotona. :) Kivoja lahjoja. Meillä on kadonnut ties kuinka monta tuollaista pötköä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännästi ne katoavat jonnekin. Jos sohvan alta ei löydy, niin sohvatyynyn alta pitää katsoa aina seuraavaksi.

      Poista
  2. Kotihoitaja on hienoo! Meilläkin on kiva hoitotäti ihan naapurista, jos mami joskus on yön poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on kyllä tosi kätevä juttu, jos löytää naapurista mukavan hoitotädin, joka tykkää kissoista.

      Poista
  3. Kylläpä kävi kissoilla tuuri kun ei tarvinnut lähteä matkustamaan. Tosin jatkossahan matkustus sujuukin sitten mukavasti uudessa kopassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-iiin. Siihen vois kyllä varmaan koittaa totuttaa kissoja taas uudella tarmolla, nyt kun tuo on vähän isompi kuin edelliset. Ja esim. Feliwayta ei ole kokeiltu, niin kyllä noita keinoja vielä olisi rauhallisemman matkan takaamiseksi.

      Poista
  4. Tuo on se boinks -lelu. Meilläkin on, mutta eri värisenä! - Pepsi ja Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sen nimi on boinks! Hyvä tietää, kun googlailee tätä. Muovipötkylä ei oikein tuottanut tulosta :D

      Poista
  5. Noi boinks-lelut on tosi hyviä ainakin Leelan mielestä! Meillä niitä taitaa olla neljä kappaletta ja yhden joutuessa kadoksiin Leela käy kaivamassa seuraavan jostakin salaisesta piilopaikasta. Leela mielellään myös noutaa kyseistä lelua ja vaatii maukumalla ihmisväkeä heittämään boinksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, söpö Leela :) Tuo lelu näyttää kyllä ihan lupaavalta noutolelulta. Ja neljä kuulostaa ihan sopivalta määrältä.

      Poista
  6. Täällä ei tuo lelu kyllä kiinnosta ollenkaan :( JA voi noita kissoja, aina kun ne saa vähänkin jotain "parempaa" ei enää vanhat kelpaa.. Mur!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, on meilläkin monta lelua tällä hetkellä täysin käyttämättä :D niistä voisi melkein tehdä oman postauksensa, "kissojen hylkäämät lelut". Ja sitten niitä on tietysti myös piilossa ja ei-piilossa ympäri asuntoa.

      Poista
  7. Mainio tuo toinen kuva! Ihana pehmoinen hopeanvärinen pesukarhu kiipeilypuussa. <3

    VastaaPoista
  8. Noi Boinksit on ihan parhaita leluja. Niissä on vain yksi huonopuoli. Ne tuppaavat sinkoillessaan kadota kuin tuhka tuuleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tänään jouduin taas etsiskelemään tuota.

      Poista
  9. Enpä ole boinksia ennen nähnytkään, mutta sellainenhan meidänkin pitäisi saada. :) Roopella ja Ilmolla oli sitten ihan sellainen joulu kuin pitääkin olla: herkkuja masun täydeltä. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep :) joo, Ilmo ainakin suosittelee boinksia ja tykkää lelusta edelleen.

      Poista
  10. Olipa kisuila mahti joulu! :) Stressitöntä oloa ja vapaata ruokailua plus hienot lahjat! Kiva, että tekin saitte pötkön! Se on meillä yhä kovassa käytössä, viimeksi ostin niitä kerralla 5 kpl kun se on ainut lattialla oleva lelu, joka ei säily kovin kauaa ehjänä. :D Mahtavan värinen koppa!

    Meillä poissaollessani hoitaja käy 2 krt/pv, hyvin kisut pärjäävät ruuatta ne väliajat kun saavat vain koko päivän ruuan niillä aterioilla 3 aterian sijaan + vähän herkkuja huomioksi/aktivoinniksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, näin jälkikäteen kävi kyllä mielessä, että kyllä ne varmaan olivat pärjänneet kahdella aterialla päivässä ilman jatkuvaa ruokintaa. Tosin yksi päivä oli vähän hankala, kun hoitaja kerkes käydä vaan kerran, niin ehkä siihen nuo raksut olivat ihan hyvä lisä.

      Poista