perjantai 7. elokuuta 2015

Vihersisustuksen hienosäätöä



Kuten blogin lukijat ehkä muistavatkin, Ilmon lempiharrastus on ollut huhtikuusta asti lintujen bongaaminen ikkunanlaudalta. Harrastuksen aloittaminen vaati pieniä muutoksia ikkunanlaudan vihersisustukseen, jotta siivekkäiden vaaniminen ei häiriinny tiellä olevista kasveista. Viime aikoina Ilmo on ollut kohtuullisen tyytyväinen ikkunanlaudalla vallitsevaan nykytilaan, nyt kun jäljellä on yksi kukaton orkidea, saintpaulia ja sopivati rei'itetty rahapuu.

Roope ei kovin usein hengaile Ilmon ikkunanlaudalla, mutta tuli pyynnöstä kuvaan. Ilmoa kiinnostavat enemmän ohi kiitävät linnut kuin kameran linssiin tuijottaminen.







Välillä henkilökunta tekee kuitenkin muka huomaamattaan muutoksia, joiden takia Ilmo joutuu taas hienosäätämään vihersisustusta. Esimerkiksi muutama päivä sitten orkidea piti kastella, ja henkilökunta ei ollenkaan osannut laittaa ruukkua takaisin samaan asentoon, missä se oli. No, ei siinä sitten muu auttanut, kun järjestellä itse lehdet takaisin oikeaan järjestykseen.


(Videolla kuuluva musiikki on henkilökunnan kitaratreenausta)

14 kommenttia:

  1. No eikös kissut tule aina ensiks :) Hyvin osaa Ilmo nää kukka/viherkasvi-jutut, voisit vuokrata puutarhalle ;) ja hän hoitais hiiri-ongelmat siinä sivussa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä soitellakin pariin puutarhaan, että ottaisivatko Ilmon töihin. Ois tietty kiva, jos Ilmo tienaisi itse omat ruokarahansa.

      Poista
  2. No nehän olivat ihan sekaisin, kyllä kissa tietää miten lehdet tulee asetella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Ilmo istuskelee niin paljon tuossa ikkunanlaudalla, että sallittakoon myös oman elintilansa sisustaminen.

      Poista
  3. Ne lehdet oli kyllä saatu aika pahasti vääriin kohtiin, aikamoinen duunit toisella saada ne oikein ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmo on huolellinen ja tarkkaavainen kissa :) Pitää olla prikulleen eikä melkein!

      Poista
  4. Pitäähän ne lehdet asetella paikalleen ni ei oo sitte tiellä kun haluaa tipuja tiirailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Muuten on liian iso riski, että näkyvyys tipuihin katkeaa lehden tullessa tielle.

      Poista
  5. Tulee pyynöstä kuvaan ja poseeraa nätisti? What witchcraft is this??!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat on opetettu hyppäämään tasolle, ja yleensä jäävät sen jälkeen hetkeksi tuijottamaan, että tippuisiko henkilökunnalta jokin palkka moisesta työnteosta. Siinä ehtii sitten räpsiä pari kuvaa :)

      Poista
  6. Siellä on puutarhuri tarkkaavaisena ja toimeliaana ♥

    VastaaPoista
  7. Ei voi oikeastaan henkilökuntaa syyttää. On nimittäin aika tarkkaa tuo lehtien järjestely! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, no joo, ehkä se ruukun siirtely vaan antoi inspiraation muovata elinympäristöä...

      Poista